Kuntavaalit 2017

Blogit

Kuntaliitoksen kriteereitä silmääkään räpäyttämättä

 

Kuntaliitoksen kriteereitä silmääkään räpäyttämättä

 

 

Parhaillaan kuullaan kuntia. Valtioneuvosto on lähettänyt lausuntopyynnön rakennetyöryhmän esityksestä, ja valtuusto päättää vastauksesta. Lisäksi järjestetään kuntauudistuskuuleminen, jossa saadaan esittää 4 minuutin puheenvuoro.

Luin paksua paperinippua ja käsittelen nyt, miten rakennetyöryhmä perustelee liitosta. Vakuutan, että teos on tilastohämäämisen maailmanmestaruusluokkaa.

lopullinen säästö

Aluksi vähän maallikon taloustietoa:

verojen korotus-->kulutus vähenee-->kauppa supistuu-->tuotanto supistuu-->työttömyys kasvaa-->vapaa-aika lisääntyy.

Entä jos koko Suomi olisi heinäkuun kiinni.Vain Poliisi, palokunta ja ensiapu hoidettaisiin. Siis myös julkinen liikenne seis. Nykyään monet palveluthan jo on heinäkuussa suljettu. Suurin osa suomalaisista pitäisi lomaa. Voisihan jokaiselle antaa velvoitteen hoitaa sairaan naapurin vanhuksen kotiapuna kerran viikossa. Tämän utopian mahdottomuus varmaan voidaan perustella sadalla pätevällä väitteellä.

Kuntaliitoksesta

Liittyä vai ei liittyä:

Vaikeaa on perustella kumpaakaan kantaa. Ehkä niitä vielä pimitetään hallituksessa. Tai sitten ei sitä kenelläkään vielä ole selvillä.

On vain lista kysymyksiä:

-mitä maksaa? Voiko odottaa tulevaisuudessa rahallista tai muuta hyotyä.

- ymmärrettävästi pienen köyhän kunnan on pakko liityä isompaan, varakkaampaan kuntaan.

Entä sitten se suurempi vauraampi kunta, jolle vain taakkaa tulisi lisää.

Sivut

Tapahtumia

Ei tulevia tapahtumia