Valtuustoaloite: Terveyttä edistävä painonpudotuskampanja

”Meneillään oleva nerokas kampanja Läskillä lukutaitoa on herättänyt suurta ihastusta ja innostusta, koska se hyödyttää paitsi Nepalin lapsia myös laihduttajaa. Tässä kampanjassahan tuntematon yksityishenkilö on luvannut lahjoittaa 15 euroa jokaisesta pudotetusta kilosta, jonka suomalaiset laihduttavat tammi-toukokuun aikana. Punnitukset järjestetään seurakunnissa, ja lahjoittaja on asettanut katon 10 miljoonaa euroa.                                             Ehdotan, että Tuusulan kunnassa napataan ideasta kiinni ja sovelletaan sitä omaan terveydenhoitotyöhön. Ylipaino aiheuttaa sairauksia ja sitä kautta kunnalle terveydenhoidon menoja.                                              Ehdotan selvitettäväksi mahdollisuutta samankaltaiseen terveyttä edistävään painonpudotuskampanjaan. Koska on jo malli, sitä voisi soveltaa kuntaan. Tarvitaan kaksi punnitusta ja muutaman kuukauden aikaväli. Kunta voisi luvata jokaisesta pudotetusta kilosta palkkion, joka olisi joko lisäraha terveydenhoitoon tai yksilökohtainen bonus, esimerkiksi terveyskeskusmaksun hyvitys tai ilmainen pääsy uimahalliin. Pyydän selvitystä tämänkaltaisen kannustimen käyttöönotosta. Selvityksessä tulisi arvioida painonpudotuksen vaikutuksia terveyteen paitsi yksilön myös kunnan resurssien käytön kannalta. Kampanjaa voisi myös laajentaa haastamalla Kuuma-kunnat mukaan kilpaan.”

Valtuustoaloite 1.2.2010


Graafinen rakenne

Drupal ylläpito Ontieto