Ripaus myötätuntoa

 Yleensä on helpompaa kyseenalaistaa jotain toimintaa kuin tehdä sitä. Monesti meitä sykähdyttää esim. uutiskuvat Greenpeacen kumiveneistä valaiden ja pyytäjien välissä. Nopeasti kuitenkin tunnemme omantunnon kolahduksen siitä ettemme itse tee asialle mitään. Siinä vaiheessa astuu kehään joku kummallinen omantunnon kiertorefleksi tai kyseenalaistamisrefleksi. Analysoimme toiminnan järjettömäksi, huonoksi tai ainakin turhaksi. ” Eihän tuossa ole mitään järkeä, eikö muka tuo kumivene saastuta ? ”jne. Tätä käytetään kaikessa. Ainakin löydän sen liian usein itsestäni.

Ehkä se liittyy luonnolliseen ominaisuuteemme vastustaa muutosta. Rasismiin liittyy samanlainen mekanismi. On paljon helpompi käsitellä jotain hankalaa asiaa kategorioimalla se yhteen mappiin kuin ajatella vaikka ihmisryhmää yksilöinä. Useimmiten ei nähdä edes sitä vaivaa että otetaan vähäisimmässäkään määrin selville asian taustoja. Nyt pinnalla olevan maahanmuuttokeskustelun keskiössä on ollut Romanien tilanne Euroopassa. Suomessa heidät yleensä nähdään kerjäävinä, varastelevina ja laiskoina elintasopakolaisina jotka hakevat turvapaikkaa turvallisesta EU:sta missä kaikilla on hyvä olla.

Kerjääminen ja varastelu ei kuitenkaan ole kenenkään tekemä valinta. Bulgariassa, Kreikassa, Italiassa, Romaniassa ja Serbiassa on suoritettu pakkohäätöjä ja rikottu samalla kansainvälisiä velvoitteita. Italiassa 2009 heinäkuussa alkaneen ”nomadisuunnitelman” on tarkoitus tuhota yli sata romaniasutusaluetta eri puolilla Roomaa. Romaniyhteisöt yritetään eristää ja sijoittaa erillisille asuinalueille. Heihin kohdistuu jatkuvasti rasistisia hyökkäyksiä, syrjintää ja ihmisoikeusloukkauksia. Esimerkiksi Tshekeissä on tutkittu että syrjintä alkaa jo alakouluiässä. Romanilapsien normaalia koulunkäyntiä blokataan jo siinä vaiheessa. Tämä kaikki ei tietenkään tarkoita että varastelua ja lapsien käyttämistä kerjäämiseen pitäisi mitenkään oikeuttaa mutta niin henkisesti laiska ei saa olla ettei sitä voisi yrittää ymmärtää ja ehkä jopa tehdä asialle jotain. Ainakin voimme yrittää vaikuttaa päättäjiin niin että toimitaan kaikkien kotouttamisen, työllistämisen, koulutuksen ja ihmisarvoisen elämän mahdollistamiseksi. Koko EU:n alueella ja sen ulkopuolellakin. Asian ytimen voisi tiivistää vaikka niin, että miten näitä lapsia auttaa se, että heidät karkoitetaan maasta ? Jotkut kyselevät kenelle kuuluu vastuu auttaa heitä ? Onko joku ylempi instanssi mikä määrittelee sen ? Ei tietenkään. Vastuu kuuluu niille kenen moraali velvoittaa auttamaan hädässä olevia. Keitä he ovat ellemme me ? 

Enemmän asiasta esim. täällä http://www.amnesty.fi/uutishuone/tiedotearkisto/2010/romanien-laaja-alainen-syrjinta-on-lopetettava.