Outi Huusko

Olen kahden aikuisen opiskelijatytön äiti. Olen toiminut Vihreissä vuodesta 2012 ja olen ehdolla kuntavaaleissa kolmatta kertaa. Tällä valtuustokaudella olen toiminut mm. kaksi vuotta kunnanhallituksessa (6/2017–6/2019) ja pian kaksi vuotta konsernijaoksessa. Edellisellä kaudella olin kunnan tarkastuslautakunnassa, josta sain mukaani hyvät pohjatiedot kunnan eri toimialoista. Olen Tuusulan Vihreiden varavaltuutettu ja Uudenmaan Vihreiden puheenjohtaja.

Kunnan talous, palvelutuotannon kehittäminen ja johtaminen ovat minulle tärkeitä asioita. Arkityöni kautta minulla on monen vuoden johtamiskokemusta, jota hyödynnän myös kuntapolitiikassa. Haluan edistää myös yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja saavutettavuutta. Minut on nimetty Tuusulan Vihreiden pormestariehdokkaaksi.

Toimin useissa yhdistyksissä aktiivina, laulan kuorossa ja yritän tehdä päivittäin asioita, jotka edistävät hyvää.